Tasapainoinen tarjonta motivoi
Fit Viherlaaksossa treenaava Milka Suurkoivu kertoo oman viikkonsa sisältävän kuusi treeniä ole.fitillä ja kaksi tanssituntia. Kuusi treeniä hän sijoittaa kolmeen iltaan. Milka painottaa, että aktiivisuus pitää sekä päänupin että muun kehon kondiksessa.
Milka muutti 13 vuotta sitten Viherlaaksoon ja omaksi saliksi löytyi silloinen FysioSporttis. FysioSporttis tarjosi kuntosalin ja tasokasta ryhmäliikuntaa – siitä oli hyvä rakentaa oma liikunnallinen viikko.
Viitisen vuotta sitten kuntosali liittyi osaksi ole.fit-ketjua. Yrittäjä Marko Turkia kertoo, että Fit Viherlaakso on rakennettu juuri asiakkaiden tarpeita kuunnellen.
-Kuntosalia on uudistettu vuosien saatossa mittavasti, mm. pukuhuoneet ja laitekantaa on uusittu. Ja kehitys jatkuu tällaisena jatkossakin, josta iso kiitos kuuluu meidän asiakkaillemme, sanoo Turkia.
Milkan liikuntaan muutos ei vaikuttanut merkittävästi, koska liikuntatarjonta pysyi tasokkaana.
Milkan viikossa yhdistyy sekä kuntosali että ryhmäliikunta. Hän painottaa, että pitämällä kuntosalitreeni ja ryhmäliikunta tasavertaisina treenimuotoina, tuottaa liikunta tuloksia, mitkä helpottavat jaksamaan arjessa.
Ryhmäliikunnassa Milka näkee kokemukseen vaikuttavan monen seikan. Fit Viherlaaksossa hän kiittää ryhmäliikunnan tuottamisesta vastaavia Venla Pusaa ja Patricia Snellmania: ryhmäliikuntakalenteri on monipuolinen ja ohjaajiksi on valikoitunut erinomaisen osaava ryhmä.
Milka kehuu ohjaajien musiikkivalintojen tukevan hyvin tunteja. Hyvä ryhmäliikuntakalenteri saa paikalliset liikkumaan ja Fit Viherlaaksoon on syntynyt hyvä sosiaalisen kanssakäymisen kulttuuri. Milka lisää, että uusienkin on helppo tulla mukaan – jokainen liikkuu omana itsenään.
Fit Viherlaakson Marko Turkia luottaa Venlan ja Patin tapaan vetää ryhmäliikuntaa. Näin joulun alla kalenteriin sovitettiin maanantai-illaksi kolmen tunnin pikkujoulukattaus.
Kun Fit Viherlaakson ryhmäliikuntasaliin mahtuu 17 kuntoilijaa, pidettiin Venlan ja Patin kimppatunti kahdesti ja sen jälkeen nautittiin skumppajoogasta.
Milka lisää, että hän nauttii siitä, että joskus kalenteriin tuodaan yllätystunteja.